Toiveissa on löytää junioritoiminnasta kiinnostunut valmentaja, jolla olisi myös ajatuksia seuratoiminnan ja valmennustyön kehittämisestä Vaasan Salamassa. Etsimme seuratoiminnan taustoja ymmärtävää, haasteita pelkäämätöntä ja sitoutuvaa henkilöä. Toimi on määräaikainen kattaen lähtökohtaisesti ajanjakson 1.8.2023–30.7.2024, töiden alkamisaika on sovittavissa (lisärahoitusoptio jatkosta on olemassa).
Vaasan Salaman toiminta rakentuu tällä hetkellä sekä talkooväen (harrastevalmentajat ja seura-aktiivit) että osa-aikaisten oto-valmentajien työpanokseen. Historian ensimmäinen seurakoordinaattori palkattiin kaudelle 2022–2023. Näkemyksemme on, että pitkäjänteisellä valmennuksen kehittämisellä pystymme kehittämään myös koko seuran toimintaa strategiamme mukaisesti, hyödyntäen myös jo nyt mukana olevia aktiiveja.
Vaasan Salamassa on tällä hetkellä jokaisessa alueen juniori-ikäluokassa vähintään yksi joukkue sekä tyttöjen että poikien puolella. Lisäksi tarjoamme alle kouluikäisten koriskoulutoimintaa sekä muutakin harrastusmahdollisuutta koripallon parissa. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää mm. • Osaamista ja koulutusta koripallovalmentajan tehtävistä • Kokemusta juniorikoripallovalmentamisesta • Ymmärrystä pienen urheiluseuran toimintaympäristöstä • Omatoimista otetta erilaisten tehtävien hoitamiseen sekä halua verkostoitua • Taitoa motivoida toisia ihmisiä ja taitoa organisoida erilaisia tapahtumia • Ajatuksia kehittää toimintatapoja sekä uusien pelaajien että aktiivisten taustahenkilöiden löytämiseksi
Muut ajatukset, esimerkiksi seuratoiminnan kehittämisestä tuotteistamisen ja markkinoinnin näkökulmasta katsotaan hakuprosessissa eduksi.
Tarjoamme hakijalle uusia kokemuksia ja haasteita uudenlaisessa korisympäristössä, sekä taustatueksi aktiivisen johtoryhmän ja reippaan valmentajien ja jojojen porukan. Vaasan Salama avustaa myös tarvittaessa ulkopaikkakuntalaisten kotoutumisessa mm. asunnon etsimisessä.
Lisätietoja antaa Jaakko Linnolahti 050 5958946
Hakemukset palkkatoiveineen tulee toimittaa osoitteeseen vaasansalama1950@gmail.com viimeistään 30.4.2023. |